Asiakastarinat

Intu tukee yrityksen kasvua

Julkaistu 10.10.2023

Siivouspalveluja kuluttaja-asiakkaille tarjoavan Lempi Kodinhoidon toiminnan kasvaessa oli selvää, että yritys tarvitsee kasvuaan tukevan toiminnanohjausjärjestelmän. Kotisiivouksiin kun liittyy useita liikkuvia osia: on paljon asiakkaita ja työntekijöitä, sekä usein nopeitakin arjen muutoksia. Monen liikkuvan osan hallinta vaatii myös toiminnanohjausjärjestelmältä notkeutta, ja Intu on vastannut erinomaisesti tähän haasteeseen jo monen vuoden ajan.

Intu valikoitui yritykselle toiminnanohjausjärjestelmäksi, koska se on suunniteltu nimenomaan tilanteisiin, joissa on paljon muuttujia ja erilaisia tapahtumia.

Intun ehdoton vahvuus on työvuorojen logistiikka, se miten vaivatonta ison ja monipuolisen kokonaisuuden organisointi on sen avulla.
– Leena Meri, toimitusjohtaja, Lempi Kodinhoito

Intu osaa ottaa huomioon muun muassa työkohteiden ja työntekijöiden sijainnin sekä erilaiset siivoussyklit eri kohteissa. Se jopa huomioi mahdolliset allergiarajoitukset kohteissa. Myös automatisointi helpottaa töiden sekä niihin liittyvien muutosten hallintaa.

”Arkemme olisi paljon hankalampaa ilman Intua, koska se muistaa ja hoitaa niin monia asioita puolestamme. Tämä on helpottanut arkeamme paljon”, Meri toteaa.

Kilpailijoistaan Intu eroaa monipuolisuudellaan. Meri nostaa esimerkiksi toistuvien siivouksien kätevän laittamisen järjestelmään, tämä ominaisuus kun ei ole itsestäänselvyys työnhallinnan järjestelmissä.

Helppokäyttöinen ja monipuolinen alusta

Intu on osoittautunut Lempi Kodinhoidolle helppokäyttöiseksi alustaksi, joka uuden käyttäjän on vaivatonta omaksua.

”Kun Intuun kirjautuu ensimmäistä kertaa, sen logiikan hahmottaa heti ilman että täytyy kaivautua järjestelmän syövereihin”, kertoo Meri.

“Yksi Intun suurimpia vahvuuksia on työvuorojen sujuva organisointi, siinä kun on mukana useita liikkuvia palasia. Voin suositella Intua kaikille liikkuvaa työtä tekeville yrityksille. Intu tukee liiketoimintaamme vapauttamalla aikaa muuhun työhön.”

Meri kiittelee myös järjestelmän laajuutta. Intussa on toiminnallisuudet muun muassa myynnin tukeen, asiakaspalautteeseen, viestien lähettämiseen niin työntekijöille kuin asiakkaille, laskujen lähettämiseen sekä palkkatietojen lähettämiseen palkanmaksujärjestelmään.

Sujuvaa yhteistyötä Integralin kanssa

Yhteistyö Lempi Kodinhoidon ja Integralin välillä on ollut alusta alkaen sujuvaa. Läheinen kumppanuus Integralin kanssa onkin tärkeää Merelle. Hän pitää siitä, miten Integral kuuntelee asiakkaan toiveita ja pyrkii toteuttamaan ne. Meri kiittelee erityisesti Integralin hyvin hallussa olevaa projektinjohtamista. Asiakkaan on vaivatonta olla mukana myös kehitysprojekteissa.

“Intu on jo sellaisenaan valmis toiminnanohjausjärjestelmä, johon ei tarvitse tehdä muutoksia. Kuitenkin jos asiakkaalla on erityistoiveita, Integral huomioi ne”, Meri kiittelee.

Tutustu Intuun – varaa ilmainen demo!