Blogit

Näin teet siivousalasi yrityksestä menestyksen!

Julkaistu 10.10.2023

Me Integralilla haluamme, että sinä menestyt työssäsi. Tähän blogiin olemme koonneet keskeisiä seikkoja, joiden avulla teet siivousalan yrityksestäsi menestyksen.

Timanttinen tiimi!

Moni menestynyt yrittäjä on yhtä mieltä siitä, että menestyksen takana on asiantunteva tiimi. Kasvun tielle tarvitaan oikeita ihmisiä. Aloita rekrytoinnit ajoissa ja metsästä itsellesi timanttinen tiimi, joka koostuu erilaisista ihmisistä ja asiantuntemuksesta. Pidä myös huolta siitä, että timanttinen tiimisi on oikeasti sitoutunut yritykseesi. Intun avulla pidät yhteyttä timanttiseen tiimiisi, olivatpa he missä päin tahansa. Toimiva viestintä on johtajan tärkein tehtävä.

Kehitys on jatkumo!

Älä putoa aallon reunalta, tee jatkuvaa omaa tutkimustyötä toimialasi uusista tuulista, trendeistä ja etenkin kohderyhmän tarpeista. Yrittäjän aikataulu on tiukka, mutta aina pitää löytyä aikaa uuden oppimiselle ja liiketoiminnan kehittämiselle. Tuo myös oppisi selkeästi esille omassa markkinoinnissasi ja asiakkaiden kanssa keskustellessa. Tarjouskierroksella voi erottua hyvin pienelläkin asialla. Intu auttaa sinua erottumaan modernina ja läpinäkyvänä palveluntarjoajana. Asiakkaalle on tärkeää, että arjen toimivuuteen ja hallintaan on oikeasti panostettu.

Laadusta ei voi tinkiä

In the end of the day, on vaikea luopua palveluntarjoajasta, joka tekee siisteintä jälkeä. Pidä työn laatu korkealla tasolla ja pyydä asiakkailtasi säännöllisesti palautetta. Näin voit reagoida nopeasti ongelmakohtiin tai muuten vain ylittää asiakkaasi odotukset. Intu toiminnanohjausjärjestelmän avulla automatisoit asiakaskokemuksen ja pääset tarttumaan ongelmiin ajoissa ennen kuin ne aiheuttavat suurempia murheita. Joskus reklamaatio on myös se paikka, jossa todella pääsee todistamaan asiakkaalle sen, että olette luottamuksen arvoinen.

Ole varovainen

Työskennellessä asiakkaan kotona tai yrityksen tiloissa, on pidettävä huolta siitä, ettei mitään mene rikki. Siivotessa voi sattua ja tapahtua. Kohdekohtaiset ohjeistukset esimerkiksi herkille pinnoille hoituvat ketterästi Intun avulla. Työntekijä voi tarkistaa aina asiakkaan tiedot Into aplikaatiosta saapuessaan paikan päälle.

Myy olemassa oleville asiakkaille

Tuntuuko myynti tahmealta ja takkuiselta? Moni ajattelee, että myynnin tekeminen on aina asiakkaan vaivaamista tai tyrkyttämistä. Se voi kuitenkin olla parhaillaan ylivertaista asiakaspalvelua. Intun avulla kommunikointi asiakkaan kanssa on helppoa ilman yhteystietojen vaihtamista. Siivooja voi kevään korvilla hihkaista ikkunanpesupalvelusta tai joulun aikana saunan pesusta. Intusta asiakas voi puolestaan suoraan hyväksyä työn ja mahdollisesti buukata myös lisätyölle sopivan ajankohdan. Lahjakortit ovat loistava lisämyynnin lähde. Intun kautta asiakkaasi voi myös ostaa lahjakortteja ja muistaa kaikille tarpeellisella lahjalla myös läheisiään.

Panosta asiakaspalveluun

Kun asiakkaalla tulee asiaa, hän haluaa yhteyden sinuun heti. Intun avulla teet kommunikoinnista sytemaattista ja keskität viestinnän yhteen kanavaan, josta näet myös heti asiakkaan kaikki tiedot. Appin avulla tämäkin on ketterää, koska asiakaskortistosi kulkee mukanasi aina, olitpa itse missä päin maailmaa tahansa.

Ole kartalla numeroista

Tilausten ja laskutuksen tasapainon tarkkailu on helppoa Intun avulla. Koska laskutus ja palkanmaksu tapahtuu myös automaattisesti, et vahingossa unohda laskuttaa asiakkaitasi ja palkat maksetaan aina oikeaan aikaan.

Intu toiminnanohjausjärjestelmä on apunasi kaikilla tärkeillä liiketoimintasi alueilla. Jos haluat kurkata järjestelmään vielä tarkemmin, varaa demo ja jutellaan lisää!